Päälavalla nähtiin koko lauantaipäivä aitoa elektronisen tanssimusiikin fiilistä ja upeita pyroefektejä. Päivän avasi Cartoon, joka viritti tunnelman koko festaripäivään. Artistin mukaansa tempaavat kappaleet nostattivat fiiliksen ja ilon ja antoivat loistavan startin lauantaille. Cartoonin jälkeen ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyneen Ckay’n afrobiitin rytmit ja huikea ilma-akrobaattishow lämmittivät yleisöä yhtä paljon kuin koko päivän paistanut aurinko.

Tanssimusiikin uranuurtajan, DJ ja tuottaja R3HABin keikka oli alusta alkaen täynnä mieletöntä energiaa. Hänen jälkeensä päälavalle nousi legendaarinen saksalainen teknobändi Scooter. Kokoonpano päräytti ilmoille reivisetin, joka sai yleisön shufflaamaan villisti.

Hollantilais-DJ Hardwell, joka on voittanut maailman parhaan DJ:n äänestyksen kaksi kertaa, tanssitti päälavalla yleisöä pimenevässä illassa. Elektronisen musiikin huippunimi helli yleisöä mm. hitillään Spaceman.

Päälavan illan viimeinen esiintyjä oli kaikkien odottama David Guetta, joka on esiintynyt Suomen Weekend Festivalissa huikeat kuusi kertaa. Hänen puolitoistatuntinen settinsä oli täynnä hittejä koko pioneerin uran ajalta. Artisti todella otti yleisönsä ja villitsi kappale toisensa jälkeen. Guettan esiintyminen ja samalla tämän vuoden Weekend Festival päättyivät upeaan ilotulitukseen.

Future Stagella ja CNNCT Festival Stagella jammailtiin lauantaipäivä aurinkoisessa säässä. Artistien energiset setit saivat yleisön festarifiiliksen kattoon. Tungevaag keräsi alueen täyteen taivasta kohden kohonneita käsiä ja CNNCT lavalla teknon uusi tulokas DJ Amber Broos järjesti energiset bileet.

“Lauantai-päivä oli upea huipentuma festivaalille. Tänään nautittiin hienosta säästä, kesäfiiliksestä, mukaansa tempaavasta musiikista ja ilosta”, kertoo Weekend Festivalin markkinointijohtaja Atro Anttila.

Festivaali oheistapahtumineen keräsi yhteensä 40 000 musiikista nauttivaa kävijää yhteen. Kaiken kaikkiaan festivaalilla esiintyi yli 60 artistia.
Ensi vuonna Weekend Festival palaa Vermon tapahtumapuistoon. Vuoden 2024 festivaali järjestetään 2.-3.8.2024.

”Olemme ehdottomasti sitä mieltä, että takaisin juurille paluu oli meille juuri oikea suunta. Elektroninen musiikki on jälleen selkeästi kasvussa myös kansainvälisesti ja Weekend Festival on tässä mittakaavassa ainoa festari Pohjois-Euroopassa, jossa tällaisen kokonaisvaltaisen elektronisen tanssimusiikin kokemuksen saa. Espooseen takaisin tulo tuntui samalta kuin lämmin kotiinpaluu. Kiitos kaikille mukana olleille”, Anttila kiittelee.

Ensi vuoden festivaali tullaan järjestämään ikärajallisena. Nuoremmille kävijöille on suunnitelmissa oma tapahtumansa Weekend Festivalin yhteyteen.

”Asiakkaidemme kokemus on meille tärkeää, heitä varten tapahtumaa tehdään. Olemme huomanneet, että päätöksemme panostaa elektroniseen on musiikkiin on myös luonnollisella tavalla nostanut tapahtuman keski-ikää ja nuorempien asiakkaiden määrä on laskenut. K-18 -festivaali nostaa myös asiakkaidemme palvelukokemusta, kun esimerkiksi alueen sisäinen liikkuminen sujuvoituu. Haluamme jatkossakin tarjota iloista fiilistä kaikenikäisille musiikin ystäville, joten suunnitelmia nuorempien kävijöiden tapahtumasta on jo tehty”, summaa Anttila.